lauantai 18. marraskuuta 2017

Aamiainen Emmassa

Joskus tulee meikäläisellekin herätyksiä kukonlaulun aikaan, muulloinkin kuin lentokentälle lähtiessä.
Eilen hyppäsin aamujunaan ja otin suunnan Helsinkiin ja rautatieasemalta sitten taxilla Espoon modernin taiteen museoon EMMAan. Aamiaiselle. Käyhän se näinkin se päivän aloitus!


EMMA avattiin eilen AUKIO, Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan laajalle kokoelmalle sekä vaihtuville  design-näyttelyille omistettu katseluvarasto/näyttelytila.
Oli ilo päästä ensimmäisten joukossa tutustumaan tarjontaan. Huikealta tuntui nähdä samassa paikassa paljon tuttua tyyliin "ai, tämäkin on Wirkkalaa" tai "aah, pariskunnan yhteistyötä" ja monta, monta sellaista asiaa mitä ei edes muistanut -vaikkapa seteleitä.

Vaan kurkkaapa kuvat, tarjoilen tässä suppeahkon, mutta toivottavasti houkuttelevan kuvasarjan kaikista niistä mitä tuli napsittua -täytyy omaa mieltä vielä virkistää suurentelemalla osaa ottamistani kuvista, tutkia uudelleen mitä kaikkea siellä oikein olikaan!













Näyttely on hyvin mielenkiintoinen, suosittelen lämpimästi tutustumista.

Tänään muuten (vihdoin ja viimein?) länsimetrokin aloitti liikennöinnin, kuulemma reilun puolen kilometrin päähän WeeGee talosta  pääsee nyt sujuvasti silläkin keinolla -millä muulla, sitä älkää tamperelaiselta kysykö ☺ 

Kotiin  muutti Rut Brykin karjalaisen talon viereen nyt puolisonsa pullojuliste!
Pakkohan se oli reissulta muistoksi ostaa, mitä sitä nyt Rutia vieraan miehen vieressä pitää (oli Jarmo Mäkilän Hylätyt vielä eilen) kun omansa vieressäkin voi olla. 



EMMAn väelle kiitos kutsusta!

2 kommenttia:

  1. Mä jään kyllä varhennetulle eläkkeelle jotta pääsisin näihin tapahtumiin - tänne olisin ehdottomasti halunnut päästä mukaan. Onneksi EMMA on auki sellaisinakin aikoina, että sinne minäkin pääsen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei muuta olekaan kuin aikaa, olis ihan kiva kun moisia kutsuja tulis useamminin 😉 -olis ihan kivaa vaihtelua harmaaseen arkeen!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥