lauantai 9. helmikuuta 2013

Lillallallatusta ☺

Ulkoilua, nenä kohti Lillaa ja töppöstä toisen eteen!
Lumityöt odottamassa ennen uuden lumen tuloa.
Eikö tää perhana lopu koskaan??
Lumentulo!
Polut näytti aika koskemattomilta, ei ole tainnut kovasti olla nyt liikehdintää.
Villa Namun porttikin tuossa oikealla, ei näkynyt tassunjälkiä...
 Täällä Lillassa sama tilanne, lunta kuistilla! Jäistä sellaista.
SE on se odottava lapiohomma, kulkureitti sisälle on pakko pitää auki!
 Varastolta rautalapio ja töihin, tällä kohden lumilapiolla ei tee yhtään mitään!
 Lunta on katolta tullut tänäkin talvena niin paljon, että räystäskourut kitisee tuskissaan,
lumi kun sulaa ja tulee suojakeli, tippuu sitten vesi suoraan reunan yli lumelle, pakkanen jäädyttää sen kasaksi ja taas on kuulkaa mummulla hommia!!
 Ensi kesän suunnitelmiin kuuluu valokate kuistille, sikäli kun saan luvan siihen, mutta pientä ongelmaa tulee tuottamaan - katsokaa kuinka vähän jää tilaa oven päälle!
-samalla pääsee eroon aika noileesti noista vanhoista mutkaisista kouruista-
Katon suuntaista valokatteesta ei voi tehdä, se tulisi liian jyrkästi alas, mutta jonkun verran kaatoa täytyy tulla kutenkin, ettei lumi/vesi jää paikoilleen - ja ovenkin pitäis mahtua aukeamaan...mielellään!
Että saa siinä muutaman kerran mittailla ja laskeskella!
- ja muistaa hakea ne luvat rakentamiseen!!

Sisälläkin tuli hetki touhuttua, ei siellä yksinkertaisesti vaan voi käydä kääntyässä.
Piti ottaa vain kuva takaseinästä, sen "pään menoksi" kun on suunnitelma, mutta kun torppa on niin täynnä tavaraa, innostuin vähän mööbleeraamaan ☺
Käänsin pöydän toisin päin! 
 Herramunjee kuinka sinne tuli tilaa!!
Lampun paikka on ihan hanurista, mutta eipä se siellä olekaan kuin koukussa roikkumassa
- ja uusia koukkujahan on helppo ruuvailla ☺
 En mä enää yhtään ihmettele, että systeri ja vanhemmat sanoo tuota hollituvaksi,
onhan siellä tilaa vaikka vieraiden tulla ☺
 Meinas unohtua se takaseinän kuvaaminen kun innostuin järjestämään kaikki tavarat
nättiin läjään!
Jos vaikka levyttäis takaseinän.
Ja laittais tapetin. Kukkatapetin.
Ajatustasolla, työn alla...onneksi on vielä hyvin aikaa suunnitella.
Ja muuttaa mieltää vielä moneen kertaan ☺

Mutta heikää nyt!
Mä hilpasen NamuTädin luo katsastamaan minkä kirpparilöydön se on tehnyt.
Kyllä se varmaan sen illalla postailee teillekin ☺

Palaillaan!
CU!


19 kommenttia:

  1. Hyi *****! Lapiohommia...onneksi meillä asuu mies ;D

    Pöytä on kyllä oikein passeli noin päin!!

    Oikea tilaihme toi Lilla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nuo meikäläisen lapiohommat on niin pienessä mittakaavassa, että pärjää ihan ittesseen. Muutaman kerran talvessa.
      Ja huomenna taas :D

      Poista
  2. Ihana ihana Lilla ja sen portti ja ja... lamppu!! Tapettiseinä saattaisi olla kyllä aika namu (siis lilla).
    Olen aikani etsinyt ja etsinyt "uutta" olohuoneen pöytää ja nytpä pisti silmääni tuo Lillan valkoinen tapaus. Meidän aarreullakollahan on tuollainen samanlainen... jospa vetäis maalin siihen????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun vastailen, taidat olla jo kolunnut aarrevarastosi ja maalipurkki auki... :D
      Laitahan kuvia kun saat valmiiksi!

      Täytynee lähteä joutoaikana (mitä se on? ) tapettikaupoille tutkimaan valikoimia!

      Poista
  3. Lapiohommat on hyvää kuntoilua,hikiähän siinä tulee ja kaupan päälle saa raitista ulkoilmaa.Odotat varmaan tosi paljon että tulee kevät ja kesä niin pääset Lillaan.Sulla on kyllä niin ihana paikka,voi kunpa itsekin saisin tuollaisen.Hinnat on vaan niin korkealla ryöstäytyneet ainakin täällä turussa varmaan on sielläkin.Unelmoin kuitenkin siitä.Leppoisaa viikonloppua sinulle.ps.kukkatapetti olisi varmaan just passeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuolla ei kyllä ehdi hikikään tulla :) - ei ennenkuin sitten kunmviimeiset lumet on käsillä!
      Silloinmkasataan harva se päivä lumet kinokseksi koivun juurelle - ja sehän horasee ne hetkessä!!
      Mun tontti on ensimmäisenä vapaa lumesta....sit riittääkin sitä mustaa maata!

      Kevättä odotan kuin hullu puuroa, kesää vielä enemmän :D
      Ja hintahaitari täällä on melkoinen, mutta niin on mökkien sijoainnit, varustetasot ja kootkin hyvin erilaisia!

      Poista
  4. Villa Lilla näyttää oikein somalta! Hyvää vikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköistä on lillassa <3 Kyllä täälläkin jo kevättä ja kesää odotellaan, alkaa aika käydä pitkäksi kun ei iltaisin ole oikein tekemistä. Kesällä on tekemistä aina=)

    Niin ja olit äänestänyt hunksia miesmallikilpailussa, hunksit varmaan laitta partakarvansa kiitoksena postissa tulemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, mun pitäis tehdä sitä ja tätä, pikkuhommia, mutta ei vaan saa langan päästä kiinni.
      Sitten kun on touhu päällä jaksaa vaikka mitä aamusta iltaa, nyt vaan laiskistuu!

      Tottakai mä tuttua Onnia :)

      Poista
  6. Lapiohommat on asiaa. Riehumalla hiki ;)

    Valokatteeseen mulla olis vinkkejä. Että jos haluat tai tarvit tai vaikket tarviskaan ;), niin mieluusti vinkkaisin pari juttua, joista vois olla apua. (Ei oo pakko käyttää, jos ei taho ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki vinkit on tervetulleita! Jollei kuistile onnistu tilanpuutteen vuoksi, niin sitten pihalle tuohon valkoisten aitojen keskelle :)

      Poista
  7. Lillassa näyttää niin keväiseltä, siis sisällä. Ymmärrän, että tuolla haluaa viettää tunnelmointi ja suunnitteluhetkiä. Sait tarpeellista hyötyliikuntaa lapiota heilutellessa ja möpleerausta järjestellessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuvista saa vieläpä inspiraatiotakin....täytyy tehdä lenkki sinne tänään, hakea tuo virkattu matto sekä kaverinsa yläkerran sängyn alta - ja tehdä niistä yksi vähän isompi :)

      Muuten voisi käydä niin, että jämähtäisin kotiin kirjan pariin...

      Poista
  8. Übersöpö toi sun Lilla!! On se vaan tuo vaalenapunainen todella nätti väri, ainakin kuvissa se taittaa kylmäänpäin ja pasetellina, aiwan superihana sävy. Voe, mihinkähän huoneeseen mäki sitä laittaisin.. ah.
    Ja kiiiiitos muistutuksesta, herttinen, munkin pitää luoda lumet kasvihuoneen katolta!! Sehän aivan notkuu..
    Ja nyt muistin kuin muistinkin jatkaa ikuisuusprojektia eli sun haasteeseen vastaamista ;).
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumitöihin sinä siis :)
      Olis se kurja menettää kasvihuone silkkaa muistamattomuuttaan ( EI siis laiskuuttaan, pois se meistä!)

      Onhan tuo aikas söpönen paikka :)
      Minäpä tuun teille lueskelemaan outoudet....

      Poista
  9. On se kiva kun pääsee kurkistelemaan ja tekemään suunnitelmia näin talvella.
    Tapettiseinä kuulostaa ihanalta, jäänkin odottamaan sen toteutumista, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei into ja kone hyydy ennen kesää ☺
      - sen verran tuntuis tuota lunta olevan haittaamassa toimenpiteitä ..

      Poista
  10. Nyt mulla olis sulle niitä tapettiehdokkaita, mutta en tiä, millä konstilla saisin sulle kuvia. Sähköpostilla? Näkyykö se täällä jossain vai laittaisitko mulle tiedoksi? (Mun oma osoite näkyy mun blogin yläpalkissa. Kai..)

    Löyty parikin sellaista, jotka ainakin tän ruudun takaa katsottuna hyvinkin passais Lillan takaseinään :). Ja on sit viimeisen päälle KUKKAtapettia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sulle jo meilailinkin ☺

      Ja just KUKKAA sen olla pitääkin!!!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥